Kunnat yhdessä digiloikkaan – 11 kunnan yhteinen Kurob-hanke tuo ohjelmistorobotiikkaa tutuksi kuntakentälle

Yksitoista kaupunkia ja kuntaa yhdistävät voimansa uudessa tietotyön robottiautomaatiota suunnittelevassa ja pilotoivassa Kunnille robotteja -hankkeessa (Kurob). Hanke käynnistyi maaliskuussa ja saa rahoitusta valtiovarainministeriön digitalisaation kannustinhankkeesta. 

”Vertaamalla potentiaalisia robotisoitavia prosesseja opimme tunnistamaan, millaisia tuottavuuden ja riskinhallinnan parannusmahdollisuuksia meillä on.”

Markku Anttila, kehittämispäällikkö

Hankkeessa mukana ovat Jyväskylän, Hämeenlinnan, Kokkolan, Nokian, Riihimäen ja Ylöjärven kaupungit sekä Asikkalan, Janakkalan, Hollolan, Pirkkalan ja Uuraisten kunnat. Mukana olevien kuntien tarkoituksena on kehittää digitalisaatio-osaamistaan vaihtamalla kokemuksia ja osaamista yhteisen hankkeen puitteissa. 

”Kuntasektorilla on pitkät perinteet toimivista yhteistyömalleista, ja ne sopivat oivallisesti myös digitalisaation kehittämiseen. Vertaamalla potentiaalisia robotisoitavia prosesseja opimme tunnistamaan, millaisia tuottavuuden ja riskinhallinnan parannusmahdollisuuksia meillä on”, toteaa Kurob-hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, ICT-kehittämispäällikkö Markku Anttila Riihimäen kaupungilta.  

Kurob-hankkeessa laitetaan hihat heilumaan myös käytännön robotisointien toteutuksessa. Robotteja toteutetaan mm. ympäristö-, sivistys- ja taloustoimialoille. Suunnitelmissa on helpottaa esimerkiksi päiväkotien täyttöasteiden tallentamista ja rakennusvalvonnan asiainhallintaa robottien avulla. ”Odotamme mielenkiinnolla, millaisia hyötyjä saamme tekoälyä hyödyntävistä roboteista. Hankkeessa voidaan myös havainnoida, miten tekoälyn hyödyntäminen poikkeaa eri toimialoilla”, kertoo hankehallinnosta vastaavan Jyväskylän kaupungin erikoissuunnittelija Salla Pykälämäki

Oppiminen ja verkostomainen toimintatapa antavat kunnille mahdollisuuden päästä mukaan ohjelmistorobotiikan laajassa hyödyntämisessä. ”Hankkeen löydökset ja materiaalit ovat kaikkien kuntien käytössä veloituksetta. Se auttaa kaiken kokoisia kuntia kehittämään toimintaansa. Etenkään pienemmillä kunnilla ei välttämättä olisi mahdollisuutta tehdä näin kattavaa toimialakohtaista kartoitusta omatoimisesti”, kertoo Hollolan kunnan tietohallintopäällikkö Vesa Huttunen

Hankkeen organisoinnista ja hallinnoinnista sekä robotti- ja koneälypilottien toteutuksesta vastaa MOST Digital Oy. 

”MOSTilla on etuoikeutettu asema olla mukana edistämässä tietotyön robottiautomaatiota Suomen laajimmassa kuntien yhteisessä ohjelmistorobotiikan edistämishankkeessa”, toteaa MOST Digital Oy:n hankejohtaja Tiia Mäkiranta

Toimitusjohtaja Olli Ainasvuori MOST Digital Oy:stä pitää Kurob-hankkeen ajoitusta jopa parempana kuin suunnitteluvaiheessa osattiin odottaa: ”Poikkeukselliset olosuhteet vaativat ketteryyttä. Robotiikka ja digitalisaatio ovat osa tulevaisuuden riskienhallintaa ja varautumista. Niitä tarvitsemme tässä poikkeustilanteessa elävässä yhteiskunnassamme nopeammin kuin koskaan. Juuri nyt on oikea aika kehittää!”

Kurob-hankkeessa rakennetaan kuntien digitalisaation edistämiseen tähtäävä vaikuttavan yhteistyön verkostomainen toimintamalli. Sen tavoitteena on uudistaa mukana olevien kuntien työkulttuuria, toimintatapoja ja prosesseja hyödyntäen ohjelmistorobotiikkaa käytännön työtehtävissä. Lisäksi hankkeessa tuetaan digitaalista muutosjohtamista kuntasektorilla ja edistetään digitalisaatiota ja tietotyön automatisoitumista valmentamalla kuntien esimiehiä. Tietotyön automaatiolla voidaan myös edistää tiedolla johtamista parantamalla tietojohtamisen perustana olevan datan laatua.

Mukana olevien kuntien asukasmäärä on 8  % Suomen väkiluvusta. Kunnissa työskentelee yhteensä noin 22 000 työntekijää. 

Hankkeeseen voi tutustua koko kuntakentälle tarjottavassa Kurob-webinaarissa, jonka järjestämisajankohta on huhtikuussa 2020.


Hankkeessa mukana olevat kunnat:
Jyväskylän kaupunki, yhteyshenkilö: Salla Pykälämäki, erikoissuunnittelija, hankekoordinaattori
Hämeenlinnan kaupunki, yhteyshenkilö: Antero Paajanen, ICT-suunnittelupäällikkö
Kokkolan kaupunki, yhteyshenkilö: Jonne Sandberg, kehitysjohtaja
Nokian kaupunki, yhteyshenkilö: Anne Holopainen, tietohallintopäällikkö
Riihimäen kaupunki, yhteyshenkilö: Markku Anttila, ICT-kehittämispäällikkö
Ylöjärven kaupunki, yhteyshenkilö: Anna-Mari Luhta, laskentasuunnittelija
Asikkalan kunta, yhteyshenkilö: Aapo Pispa, talousjohtaja
Hollolan kunta, yhteyshenkilö: Vesa Huttunen, tietohallintopäällikkö
Janakkalan kunta, yhteyshenkilö: Tommi Suoranta, ICT-kehittämispäällikkö
Pirkkalan kunta, yhteyshenkilö: Jaakko Joensuu, kansliapäällikkö
Uuraisten kunta, yhteyshenkilö: Pasi Lievonen, talous- ja hallintopäällikkö

Hankkeen toteuttajakumppani
MOST Digital Oy, yhteyshenkilö: Tiia Mäkiranta, CFO, hankejohtaja