MOST Digital sai kotimaista rahoitusta: “Robotit kuuluvat kaikille”

Vuonna 2016 perustettu MOST Digital lanseerasi marraskuussa robotiikan ja tekoälyn käyttöön tarkoitetun MOST Dock  -robotiikkaplatformin, jota tarjotaan myös muille robottien toteuttajille. Yritys keräsi n. 600 000 € rahoitusta Business Finlandilta ja kotimaisilta sijoittajilta ennen kaikkea alustan kaupallistamiseen ja kansainvälisen markkinan avaamiseen.

Puhtaasti älykkääseen ohjelmistorobotiikkaan keskittyvä MOST Digital on toteuttanut asiakkailleen jo yli 200 tehtävää, joista osassa on hyödynnetty myös tekoälyä. MOST Digitalin ohjelmistorobotit työskentelevät tilitoimistoissa, sairaaloissa, konepajoissa, logistiikkakeskuksissa sekä lukuisissa muissa yrityksissä ja yhteisöissä. Ohjelmistorobotiikka mielletään usein finanssitalojen ja suuryritysten automaatiovälineeksi, mutta MOST Digitalin vision mukaisesti robotit kuuluvat kaikille.

MOST Digital lanseerasi marraskuussa MOST Dock -robotiikkaplatformin. Tämä täysin pilvipohjainen automaatioalusta perustuu avoimen lähdekoodin työkaluihin, joten tuote on skaalattavissa ilman lisenssirajoitteita.  Palvelun käytön mukaisesti veloitettava pay as you go -malli mahdollistaa sen, että ohjelmistorobotiikka ei ole enää ainoastaan isojen yritysten ulottuvilla. MOST Digitalilla onkin asiakkaanaan myös pienempiä yrityksiä. 

Asiakkaista löytyy myös IT-palvelutuottajia, ja niitä on odotettavissa kumppaneiksi lisääkin. “Haluamme, että MOST Dockin käyttö laajenee. Keskeinen tapa skaalata sitä eteenpäin on, että käyttäjillä on omia asiakkaitaan”, kertoo MOST Digitalin CEO Olli Ainasvuori.

Sijoittajina Business Finland ja kotimaiset enkelit

MOST Digital sai n. 600 000 € suuruisesta rahoituksesta puolet Business Finlandilta, puolet yksityisiltä sijoittajilta. Business Finlandin Tempo-rahoituksen voimin yritys on jo kartoittanut kasvupolkuja ja kansainvälisten avauksien mahdollisuuksia – esimerkiksi eurooppalaisia IT-taloja, jotka voisivat hyödyntää telakkaa. Nyt saadun, niin sanotun NIY- eli nuorille, innovatiivisille yrityksille tarkoitetun rahoituksen turvin on tarkoitus jatkaa kansainvälistymistä palvelumyynnin saralla sekä kaupallistaa MOST Dock-robotiikkaplatform kansainvälisille markkinoille. Ohjelmistorobotiikan käyttö on monessa Euroopan maassa jo alkanut, mutta MOST Digitalin pilvipohjainen ja avoimen lähdekoodin työkaluihin perustuva robotiikka on herättänyt suurta kiinnostusta. 

Business Finlandin vuonna 2008 lanseeraamaa NIY-ohjelman rahoitusta on saanut yhteensä 423 yritystä, joista 122 on läpäissyt koko vaativan ohjelman. Sen piirissä olevat yritykset ovat maksaneet yhteisö- ja tuloveroina saamansa rahoituksen moninkertaisesti takaisin ja kasvattaneet Suomessa syntyvää jalostusarvoa yli viidellä miljardilla. Mukana on ollut useita kansainvälisiksi menestystarinoiksi nousseita yrityksiä. 

Yksityisellä puolella MOST Digital tapasi noin 30 erilaista sijoittajaa. Lopulta sijoittajiksi valikoitui kotimainen pääomasijoitusrahasto Gorilla Capital sekä kuusi suomalaista yksityistä enkelisijoittajaa. Nämä sijoittajat halusivat sijoittaa nimenomaan yritykseen ja sen kasvutarinaan sekä uskoivat MOST Digitalin tapaan kasvattaa yritystä palvelun ja teknologian yhdistämisen kautta. 

Yleinen markkinakehitys niin RPA:n eli ohjelmistorobotiikan, automaation ja ylipäätään digitalisaation ympärillä on lupaava. MOST Digitalilla on hyvät näytöt markkinan ja palvelun yhteensopivuudesta ja merkittävä asiakaskunta. “Uskomme myös, että meidän porukan asenne ja osaaminen herätti luottamusta. Järjestimme rahoittajille mahdollisuuden tavata MOST Digitalin tiimiä, ja MOST Digitaliin sijoittaneet tämän mahdollisuuden hyödynsikin”, Olli Ainasvuori kertoo.

“Sijoitimme MOST Digitaliin, koska heidän ratkaisunsa pohjautuu aitoon asiakasymmärrykseen – ei teknologiaan itseisarvona. MOST Digitalin asiakaskunta on vakuuttava ja liiketoiminnan kasvunäkymä on erinomainen. Yhtiö on yksi ohjelmistorobotiikka- ja tekoälysektorin merkittävistä toimijoista Suomessa.” toteaa Gorilla Capitalin Risto Rautakorpi.

Teknologiatuotteiden kehityksessä on totuttu näkemään jopa miljoonaluokan sijoituksia, mutta MOST Digital haluaa skaalata nimenomaan palvelubisnestä. “Saimme rahoitusta sen verran kuin halusimmekin. Summa on maltillinen ja tarkoituksenmukainen sekä tarpeeseemme että bisnestilanteeseen nähden”, MOST Digitalin CFO Tiia Mäkiranta kuvailee. 

Tänä vuonna tuplataan liikevaihto ja melkein toteuttajatkin 

MOST Digital Oy:n liikevaihto asettuu vuonna 2019 hieman yli 1,5 miljoonaan euroon. Vuonna 2020 se on tarkoitus tuplata. Saatua rahoitusta käytetään kolmella alueella. Osa menee normaaliin myynnin ja sitä tukevan toimituskapasiteetin kasvuun. Toisena panostetaan kansainvälisen markkinan avaamiseen. Kolmantena kaupallistetaan MOST Dock -robotiikkaplatformia kumppaneiden jälleenmyyntiä ajatellen.

MOST Digitalille on kertynyt merkittävästi kokemusta sekä markkinasta että ohjelmistorobotiikalle asetetuista vaatimuksista. Yrityksellä on 31 robotiikan toteuttajaa, mikä tekee MOST Digitalista Suomen yhden suurimpia ohjelmistorobotiikkaosaajien työllistäjiä. Ensi vuonna on tarkoitus kasvaa 50 henkeen. 

Lisätiedot:

Olli Ainasvuori, CEO, Partner, 0407186632

Tiia Mäkiranta, CFO, Partner, 0405927048