So + Te = Ennustamista ja hyvinvointia

Sote-muutoksesta puhuttaessa pinnalle nousevat aina ”tasavertaisten terveyspalveluiden turvaaminen” ja ”valinnan vapauden toteuttaminen”. Lähtökohtaisesti molemmat ovat upeita ja kaikin puolin kannatettavia asioita. Ensimmäinen on hieno tavoite ja jälkimmäinen taasen otsikko yhdestä oleellisimmista keinoista tuottavuuden kasvattamiseksi. Vaan puhummeko silloin todella aidosti Sotesta, vaiko ehkä vain nykyisen kaltaisten terveyspalveluiden jatkuvuudesta? Missä on puheissa se ”So”? Ja vieläkin enemmän, mitä Sote itseasiassa tarkoittaa silloin, kun todella yhdistetään sosiaalitoimi ja terveydenhuolto? Ja niin siis miten niin yhdistetään?

Tuottavuutta kasvatettaessa on toimintojen virtaviivaistaminen tehokas tapa kasvattaa tuottavuutta. Aivan oppikirjamaisesti etsitään ja poistetaan toiminnasta parhaiden Lean-periaatteiden mukaisesti hukkaa ja pullonkauloja – Toimintaa joka ei tuota arvoa. Täysin kannatettavaa ja aivan oikealla uralla ollaan, mutta virtaviivaistaminen on aina ”vain” nykytilanteen optimointia. Se on hyödyllistä, mutta se ei ole tehokkain väline toiminnan tehostamisessa.

Yhdenmukaistaminen on toinen tehostamisen väline. Lähtökohtaisesti vielä tehokkaampikin kuin virtaviivaistaminen. Erityisen tehokasta yhdenmukaistaminen on silloin, kun yhdistetään useita erillisiä toimijoita jotka ovat tehneet suunnilleen samaa toimintaa aiemmin. Ja tästähän Sotessakin on kysymys, eikö vain? Yhdenmukaistetaan ja virtaviivaistetaan maakuntatasolla toiminta ja luodaan terve kilpailutilanne toimijoiden välille, tarjoamalla asiakkaille (potilaille) valinnanvapaus. Niinkö?

Itseasiassa ei…

Jos Sote-muutoksessa kysymys olisi ainoastaan terveydenhuollosta, riittäisi edellä kuvattu toiminnan tehostaminen. Vaan jos kysymys onkin siitä että todella aidosti yhdistetään So+Te, niin mitä silloin itse asiassa ollaankaan tekemässä?

Sosiaalitoimi ja Terveydenhuolto kyllä käsittelevät samaa kansalaista/kuntalaista/maakuntalaista, mutta eivät samoin toimintatavoin tai prosessein. Yhdistämällä nämä kaksi tulee lopputuloksen olla jotain aivan muuta, kuin vain nykytilan jatkuvuuden turvaaminen. Mikä siis olisi yhdistelmän lopputulos?

Ja vieläkin tärkeämpää, minkälaisilla prosesseilla tuohon lopputulokseen pyritään?

Noiden kysymysten jälkeen So+te -muutos muuttuikin juuri kiinnostavaksi.

Digitaalista disruptiota Soteen?

Yksi päivän hype-termeistä on Digitaalinen Disruptio. Suora käännös olisi suunnilleen Digitaalinen Hajaantuminen, mutta mielestäni se ei oikein kuvaa tilannetta, jossa uudet liiketoimintamallit valtaavat markkinaa. Digitalisaatiosta voimansa ammentavat uudet toimintamallit, jotka toimivat merkittävästi pienemmillä kustannuksilla, suuremmalla arvon tuotolla ja ketterillä toimintatavoilla. Siis kysymys ei olekaan hajaannuksesta vaan markkinan uudelleen jaosta ja vanhojen liiketoimintamallien ja toimintatapojen muuttumisesta kannattamattomiksi. Mitä se tarkoittaisikaan Sotessa? Kuinka vanhan mallin jatkuvuuden turvaamisen sijaan voisikin syntyä jotain täysin uutta ja ylivertaista?

Jos palataan edeltäviin mielenkiintoisiin kysymyksiin, esitän että uuden Soten tavoitteena pitäisi olla kansalaisen hyvinvointi, elämänlaadun parantaminen sekä turvallisuuden tunteen luominen.

Yhdistämällä Sosiaalitoimen nykyprosessien tuottamat tiedot eri terveydenhuollon toimijoiden samasta kansalaisesta keräämään tietoon, pystyään ihmisestä luomaan kokonaisvaltainen kuva. Kuva, jonka perusteella eri elämänalueiden vaikutukset yksilön terveydentilaan, hyvinvointiin ja sosioekonomiseen asemaan voidaan huomioida yhtenä kokonaisuutena.

Luomalla Sotelle täysin uudet prosessit tästä näkökulmasta, muuttuu toimijakeskeinen ajattelumalli potilaasta/tuensaajasta kansalaiseksi. Ja Sote-toimijoiden rooli taas puolestaan yksilön elämäntilanteen tukijaksi, oli elämäntilanne minkälainen ja kuinka monimuotoinen hyvänsä.

Lisäksi yhdistämällä eri toimijoiden tuottamat digitaaliset tiedot ihmisestä ja keräämällä kaikkien kansalaisten yhdistetyt tiedot yhteen, voidaan luoda jotain todella mullistavaa: Alusta, jossa tietokoneet itsenäisesti analysoivat ja seulovat tätä Kansalaisdataa, tunnistaen toistuvia trendejä ja nostaen ammattilaisille potentiaalisia tuen kohteita – Jopa vuosia ennen kuin tuottava veronmaksaja on puolivahingossa päässyt muuttumaan huippukalliiksi, kroonisesti monisairaaksi potilaaksi.

Ennustamalla hyvinvointia

Esimerkiksi yhdistämällä yksilöiden menneisyydestä TE-toimistojen, Kelan, päihdehuollon ja lastensuojelun tiedot perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tietoihin, pystytään varmuudella tunnistamaan toistuvia tilanteita. Tilanteista, joissa aikaisella tuen antamisella olisi pystytty estämään tulevaisuuden sosiaaliset ja terveydelliset haasteet ts. poistamaan pääosa ihmisen yhteiskunnalle myöhemmin muodostamista kustannuksista. Puhumattakaan siitä valtavasta hyvinvoinnin määrästä, jonka tuki oikealla hetkellä turvaisi ihmiselle itselleen – ja hänen lähipiirilleen.

Kuulostaako utopistiselta?

Ei pitäisi. Meillä on jo nyt olemassa edellytykset kuvatulle toiminnalle. Tekniset edellytykset tietojen keskittämiselle ja analysoinnille ovat tulleet ohjelmistorobotiikan ja koneoppimisen myötä jättiläisharppauksen lähemmäksi, ollen täysin toteutettavissa jo tänä päivänä. Puuttuu vain tahtotila muutokselle – siis nimenomaan toiminnan muutokselle: Sosiaalitoimen ja Terveydenhuollon todelliselle yhdistämiselle. Sekä tietysti sille, että tavoitteeksi ja mittaroinnin kohteeksi todella aidosti asetetaan kansalaisten hyvinvointi, nykypalveluiden jatkuvuuden turvaamisen sijaan.

Lopuksi vielä Lean-henkinen kysymys. Kumpi tuottaa kansalaiselle enemmän arvoa: Nykyisenkaltaisten palveluiden säilyttäminen? Vaiko ehkä sittenkin henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden tunteen parantuminen?

Sami Säisä